PONNAHUS GALLERIA tuo taidenäyttelyitä Kajaanin keskustassa oleviin tyhjiin liiketiloihin muuntaen ne väliaikaisesti taidegallerioksi. PONNAHUS GALLERIA nostaa esiin kainuulaisia kuvataiteilijoita, sekä tuo mielenkiintoista taidetta myös muualta Suomesta kainuulaisten nähtäväksi ja koettavaksi. Samalla se virkistää ja elävöittää Kajaanin keskustan kaupunkikuvaa, luomalla sinne uudenlaista toimintaa. Taiteilijat Emilia Hyvönen, Riikka Keränen, sekä Mayumi Niiranen-Hisatomi kuratoivat vuorollaan PONNAHUS GALLERIAn näyttelyt, jotka ovat kestoiltaan yhdestä viikosta kuukauteen. Näyttelyihin ja gallerian tapahtumiin on aina vapaa pääsy ja ne ovat avoimia kaikille.
Tekijät PONNAHUS GALLERIAn taustalla:
Emilia Hyvönen on kajaanilaislähtöinen Taiteen maisteri Aalto-yliopistosta, pääaineenaan Visuaalinen kulttuuri ja Nykytaide. Hyvönen on kiinnostunut kehollisuudesta, identiteetistä, maisemasta ja sen vaikutuksesta, sekä heijastumista. Näitä teemoja hän tutkii mm. esitystaiteen, valokuvauksen ja videon keinoin. Hyvönen on Vaara-kollektiivin jäsen.
Riikka Keränen on kainuulainen kuvataiteilija ja sekatyöläinen. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Kankaanpään taidekoulusta kuvanveiston osastolta vuonna 2010. Keränen käsittelee taiteessaan ihmisen suhdetta aikaan, luontoon ja materiaaliin. Taiteen kautta hän yrittää hahmottaa elämän materiaalisia perusteita ja pohtii kulttuurimme vieraantumista niistä. Keränen on Mustarinda-seuran jäsen.
Mayumi Niiranen-Hisatomi tutkii yksilöiden välisiä suhteita mikrotason maailman kautta käyttäen menetelminään maalauksia, installaatioita, ryijyä, tekstiä ja valokuvaa. Japanissa syntynyt ja Kajaanissa asuva taiteilija yhdistää teoksissaan Suomen ja Japanin kulttuuria ja traditioita. Hän valmistui Osakan taideyliopistosta (Bachelor of fine arts) 2006.
PONNAHUS GALLERIA provides visual arts of both regional and non-regional artists to the center of Kajaani city by holding art exhibitions and events. Vacant spaces in Kajaani turn into a gallery from one week to one month. Three artists, Emilia Hyvönen, Riikka Keränen and Mayumi Niiranen-Hisatomi each curate exhibitions and events that are open to the public for free of charge.
Working group members behind PONNAHUS GALLERIA:
Emilia Hyvönen is MA in Visual Culture and Contemporary Art from Aalto University. She is interested in body, identity, landscape and reflections. She is studying those themes with video, photography and performing arts. She is a member of Kajaani based performing arts collective Vaara.
Riikka Keränen is a visual artist based at Ristijärvi in Kainuu region. She is graduated from Kankaanpää art school and department of sculpture in 2010.
Mayumi Niiranen-Hisatomi is a Kajaani-based Japanese visual artist. She produces works in a wide range of mediums that include painting, textile, installation, text and photography. She received her BFA in 2006 from from Osaka University of Arts in 2006.
PONNAHUS GALLERIA is an artist-run art project that organize exhibitions, events and happenings in vacant spaces in Kainuu Meidän projektiamme ovat tukeneet Suomen kulttuurirahasto Kainuun rahasto 2018-2021 ja Taiteen edistämiskeskus, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuun taidetoimikunta 2023 Our project is supported by Finnish Cultural Foundation Kainuu Regional Fund 2018-2021 and Arts Council of Northern Ostrobothnia and Kainuu 2023